Lukuelämyksiä
Viimeisimmät

Tämän kirjan anti oli monitahoinen.
Hyviä puolia: kuvataiteilijan työn tekeminen ja sisäinen maailma kerrotaan todella upeasti ja ymmärrettävästi. Kuvataitelijan määrätietoisuus ja itsekuri ovat vertaansa vailla: kun tämä päätti lopettaa tupakanpolton tai viinin juomisen, hän lopetti eikä antanut elämän ikävyyksien vaikuttaa asiaan. Kirjailijan kerronta on myös luistavaa ja kerronta etenee niin että lukijan on helppo lukea.
Ikäviä puolia: kirjailijan tytär on 76-vuotias, ja hän ei tiennyt kirjan kirjoittamisesta omien sanojensa mukaan. Todella kurjaa tyttären lukea äitinsä jatkuvista miessuhteista ja itsestään hankalana tyttärenä, joka oli äitilleen taakka. Oli kirjan sisältö sitten totta tai ei - kirjailijan mukaan sisältö on fiktiivistä, ei faktaa, niin kuka haluaisi lukea itsestään ja äidistään tuollaista, oli suhde sitten ollut millainen hyvänsä.
Kirja jätti itselleni ristiriitaisia tunteita. Sen olisi voinut kauniimminkin kirjoittaa enkä usko, että sisältö olisi ollut huonompi, päinvastoin. Vai pitääkö seksiä olla ylettömästi, että ihmiset lukevat enää mitään?

Jälleen hyvä lukukokemus; Sepon lukemana iltaisin. Rauhoittavaa tekstiä, siitä on mukava keskustella yhdessä. Miettiä, miten tilanne jatkuu.
Nämä Haahtelan kirjat ovat toden totta ihmeellisen rauhoittavia ja levollisia.

Tämäkin kirja oli hauska. Leskeksi jäänyt Jeannie ottaa kaksi vuokralaista selviytyäkseen talonsa hoidosta. Henkilöt ovat ihania, rikkinäisiä, mutta saavat tukea ja kasvavat toistensa avulla. Yksinäisyys väistyy. Huumori on mukavaa. Ajan kuva on tietysti tätä päivää eikä hengelliset asiat ole mukana. Sentään meedio paljastetaan huijariksi ja siinäkin huumori kukoistaa.
Parhaimmillaan ystävyys ja lähimmäisenrakkaus voisi toteutua tämän kirjan tapaan.

Tämä oli hauska kirja. En tiedä, olinko vain väsynyt lukiessani, mutta sain kyllä nauraa monet kerrat. Kirjailija kuvaa vuotensa edetessä aina muistojaan lapsuudesta tai aiemmasta elämästään, vaikka hän nuori onkin. Esim. kirjailija sai menestyksensä johdosta paljon postia ja kaveripyyntöjä, joita tuli mm. maalta miehiltä, jotka seisoivat kuvassa kissansa ja haulikon kanssa.
Kirjassa oli jotain hyvin tuttua, vaikka itse olen luonteeltani toisenlainen. Kirjailijan mielikuvitus on täynnä elämää, mutta sosiaaliset taidot ja kommunikointi on heikohkoa kuten ehkä ihmisillä, joilla on suuri sisäinen palo, sanotaan näin.
Pidin tästä kirjasta tosi paljon, siinä oli vahvaa huumoria eikä itse ole säästelty.

Sekin tuli mieleeni, että kirjailijalla pitäisi olla muutakin elämää kuin kirjoittaminen: luin siitä juuri edesmenneen kirjailijan elämästä, jota kaksi omaista ja kirjailija-ihailija Haahtela tutkivat tällä hetkellä. Haahtela kertoi, että hän tajusi jossain vaiheessa, että hänen on perustettava perhe kirjoittamistyönsä ohella, että hän pysyy järjissään (en muista, miten hän asian ilmaisi), sillä kirjoittaminen on niin yksinäistä työtä, että on oltava muutakin elämää.

Olen näköjään lukenut tämän silloin, kun se on vielä ollut kirjastossamme! Nyttemmin se on poistettu (huonokuntoisuuden takia?), mutta löysin sen kirjaston vaihtopöydältä.
Kirjassa on jälleen oivallisia ratkaisuja ihmisten ongelmiin. Mma Ramotswe tekee työn loppuun niin, että siitä ei jää mitään puuttumaan, kun hän autta ihmisiä ja haluaa hyvän ratkaisun kaikkia osapuolia ajatellen.