Hei Paula
Huomaan että sinulla on aika kielteinen suhtautuminen Ursula Pohjolan - Pirhosen kirjoihin. Moittimasi Tammi mäen nuori Rouva on minulla hyllyssä. Minun ystäväni sen minulle antoi. Hän taas sanoi että kirja on ihana ja romanttinen. En itse vielä ole lukenut. Minä luen nyt Anu Vähäahon En voi sua unhoittaa poies. Uuden Oulujoen helmet Sarjan ensimmäinen osa. Minä ja Ystäväni olemme romantikkoja. Mutta minä luotan ystävääni hänen makuun. Ursula Pohjolan - Pirhonen oli aliarvostettu kirjailija kriitikkojen piirissä. Mutta lukijat rakastivat hänen kirjojaan. Huomasin ettet ole Anu Vähäahon kirjoja yhtään lukenut. Itse pidän kun se kertoo Oulun kotikaupunkini historiaa. Tietysti kirjassa on romantiikkaa. Sarjassa on kolme osaa En voi sua unhoittaa poies Niin kauan kuin voit rakastaa Ja Meri välissämme. Suosittelen todella muistuttaa Ann-Christin Antellin kirjoja.
Hei Jukka-Pekka!
Piti oikein katsoa lukemani Pohjolan-Pirhosen kirjat ja kieltämättä en ole niistä kai niin innostunut kuin sinä, mutta kuten erään kirjan kohdalla niistä olen sanonut, niin niissä on hyvää huumoria ja siitä minä pidän!
Ja kiitos kirjavinkistä: saan hakea kirjastosta tuon Anu Vähäahon eka kirjan tänään jo, soitin sinne heti. Ja seuraava on varaukseen laitettu. Olen huomioinut tuon kirjasarjan jossain vaiheessa, mutta jos ei se ole kirjoitettuna mihinkään, se unohtuu saman tien eikä tämä ollut. Joten kiitos, kun vinkkasit!
Antellin kirjoista olen pitänyt kovasti! Kirjat ovat suurta elämystä ja lahjaa meille ihmisille - on mahtavaa, että hyviä kirjailijoita löytyy!
Oikein siunattua kesää sinulle ja Ystävällesi ja mukavia lukuhetkiä!
Olipa ihanaa pohdintaa kirjan (ja unien )pohjalta jota olit lastenlapsille lukenut. Oli tärkeää lukea tätä.
Teillä ollut ihanat päivät etelässä ja nyt kotosalla. Siunattua pian alkavaa heinäkuuta
Siunattua heinäkuuta sinullekin, Seija - olet rukouksissani
Heippa ja kiitos taas syvällisistä pohdinnoista Ajankohtaisessa. Ja kiitos myös kirjavinkeistä, olen paljon ottanut niistä vaarin ja lainannut kirjastosta. Nyt tosin luen omasta hyllystäni varmaan jo kolmanteen kertaan Paavo Hiltusen kirjaa Siunauksia syvyydestä.
Teillä ei kyllä päivät ole yksitoikkoisia, varmaan oli mukava nähdä taas etelänkin lapsenlapsia.
Minäkin olen saanut viettää aikaa nuorimman lapsenlapsen kanssa (10 v), eilen rakenneltiin legoista laiva ja otti kyllä selän päälle
. Mutta mukavaa yhdessäoloa.
Siunausta kesäpäiviinne
Ole hyvä, Tupsukka, ja kiitos postauksestasi! Ihanaa kesää sinne etelään myös - me nautitaan nyt kotona olosta tällä haavaa, sekin on mukavaa!
Kirjavinkit ovat aina paikallaan ja kirjallisena mieluiten - muuten ehtivät unohtua ennen kuin on päässyt kirjastoon
Ihanaa lomaa!
Kiitos, Annukka - lomaa on ollut myös kirjoittamisesta ja se on tehnyt hyvää! Nyt kun vaan opin käyttämään koneen uusia juttuja, niin hyvä olisi - kaikkea pitää rukoilla, mistään en selviä ilman rukousta. Enenevässä määrin höperöityminen lisääntyy

Rakkaat lukijani!
Kirjoitin eilen Ajankohtaisen ja se oli paria kuvaa vaille valmis. Sitten kone tilttasi. Mutta hätä ei liene pitkäaikainen, sillä heti juhannuksen jälkeen porhallamme tietokone-eksperttini luo ja jos hän ei saa hommaa toimimaan, niin ihmettelen.
Siihen asti viettäkäämme kesää ja halutessasi voit lukea aikaisempia Ajankohtaisia (joita on yli 3 tuhatta) tai katsella poutapilviä ja sateenkaarta🥰
Kirjoittamisiin! Rukoilemisiin!
Kävin pankin sivulla ja Oma kannassa.Molemmat oli Hebreaa.Kuin painajaisunessa.
Ei muuta kuin tilata pankkiin aika ja tietokone insinöörin opetukseen.
kunnes sivulle pääsy taas muuttuu...
Just noin on elämä nykyään - eikä vain ikäihmisillä, vaan lähes kaikilla
Jaksellaan, tärkein on Sanassa
Kiitos kuulumisista! On sinulla ihanan iso suku ja se on varmasti rikkaus, vaikkei aina kaikkia kerkeäisi tapaamaan Nivalassa käydessä.
Noita parvekkeen kukkasia aina ihailen.
Hän säät ja ilmat säätää... Rukoillaan näihin säihin tahtoaan ja jos armahtaisi meidät ääri-ilmiöiltä.
Siunattua kesäkuuta
Joo, rukous jatkuu, joka päivä - siunausta sinne, Seija