Kategoriat: Ajankohtaista

IMG_20260922_114530688~2.jpgMinusta on mukava

kirjoitella sinulle, arvoisa lukijani! Ja mitä useammin kirjoitan, sitä helpompaa se on. Monen asian kanssa on samoin. Kun jostain tulee rutiinia, se käy käden käänteessä, mutta mitä harvemmin jotain tekee, sitä enemmän pitää miettiä, miten se nyt menikään.

Olen ihan pian

kipaisemassa hierojalle, joten kirjoitus jää kesken, mutta jatkan myöhemmin. Ilokseni olen löytänyt hierojan viiden minuutin kävelymatkan päästä kotoa, joten ei tarvitse pohtia, miten sinne menisi, vaan kävellen pääsee tuosta vaan. Otan mukaani jumppakuminauhan, jolla olen käsiäni vatkannut viime aikoina ja kyselen, mitä niillä kannattaisi oikeasti minun tehdä. En tiedä, mikä olisi hyväksi, sillä välillä vasen käsivarteni kenkkuilee oikein kunnolla.

Ilokseni päänsärkyä

IMG_20260922_093940978_HDR.jpg
Eiliseltä aamulenkiltä

ei tänä aamuna ole ollut, mutta eilen oli koko päivän - sellainen hiljainen ärsyttävä olo, mieli matalalla. Lähdimmekin Sepon kanssa lenkille Onkilammen ympäri heti yhdeksän jälkeen.

Minä olen nykyisin herättyäni hidas kuin etana ennen kuin saan vaatteet päälleni ja naamani pestyksi. Ehkä se johtuu siitäkin, että en näe kamalan tärkeäksi olla tehokas ja nopea aamulla. Mieluummin lähettelen ystäville viestejä ja raamatunkohtia ja luen posteja ja Psalmeja tai muuta, mikä mieleen juolahtaa. 

Yritän kyllä muistaa,

etten lähettäisi kännykkäviestejä klo 4, etten herätä ketään. Niinkin on käynyt ja olen saanut siitä nuhteita. Mutta kun itse on kunnolla hereillä, luulee, että muutkin ovat! Tänäänkin olin hereillä, mutta sain uudestaan unen, joten olen nukkunut tarpeeksi.

  • Jatkan hieronnassa käynnin jälkeen

puolilta päivin. Olipa taas hyvä reissu. Otin mukaan jumppakuminauhani ja pyysin muutamia ohjeita ja nauhoitinkin ne, sillä enhän minä muuten muista. Kaikesta päätellen olkakipuni johtuu osittain ainakin siitä, että olen tehnyt liikaa liikkeitä kerralla. Pitää aloittaa vähitellen. Sitten kun kipua ei tunnu, voi vähitellen lisätä liikkeitten määrää. Ja aina pitäisi muistaa pyöritellä olkapäitä tehtyään jotain käsitöitä, lukemista tai vaikkapa tuota jumppaa, että lihakset rentoutuvat. Voi, voi kun on vaikea muistaa ja oppia!

Kerroin viimeksi,

IMG_20260922_093141903_HDR.jpg
Lapsonen on tullut äitiinsä, isä on haljennut ylpeydestä

että yksi palapelin pala jäi puuttumaan 1000 palan palapelistä vielä sen jälkeen, kun yhden löysin villatakkini kuljettamana olohuoneesta. Kun eilen vetaisin ompelukoneen esiin palapelipöydän viereiseltä pöydältä, ompelin jotain ja työnsin koneen takaisin seinän viereen, niin sen alta paljastui se tuhannes pala! Nyt on kaikki palat tallessa! Itse asiassahan minä rukoilin, että ne palat löytyisivät, mutta uskoni oli heikko. En uskonut, että voisivat löytyä. Näin uskoni joutui taas häpeään.

Kuuntelin tänä aamuna

lhpk.fi/saarnasto sivuilta Juha Vähäsarjan yhden puolen tunnin opetuksen, jonka aiheena oli Ahtaasta uskosta avarammalle. Se oli kolmas osa aiempien luentojen jälkeen. Hän piti sen Rovaniemellä Stefanoksen seurakunnassa 12.9, kun siellä oli rovastikunnallinen tapahtuma. Olipa se sielunhoitoa ja mannaa meille yrittelijäille kristityille! Kuuntelen aiemmat kaksi, kun ennätän.

IMG_20260922_101023079_HDR.jpgKeitin meille 

linssejä lounaaksi ja sitten hoksasin, että jotain muutakin olisin voinut keittää, sillä meillä on tänään seurakuntailta, ja syömme siellä hernekeittoa, jota itsekin vien mennessäni. Ostin kaupasta valmiita purkkeja, se on hyvä ja helppo vaihtoehto. Linssien sekaan heitämme muutaman lihapullan, jotka nekin ovat kaupan tuotetta. 

Leipää sentäänIMG_20260922_101326684.jpg 

olen jaksanut leipoa itse, ja siitä olenkin kiitollinen, sillä minusta se on erityisen hyvää. Ohjekin on helppo. Aamulla otan ison kulhon, jossa on kuivunutta taikinaa hiukan edellisestä leipomuksesta. Lisään haaleaa vettä ja jauhoja, vispaan sekaisin. Laitan kulhon lämpimään veteen altaaseen, liina päälle ja kansi osittain sen päälle. Välillä sekoitan, niin että leipäjuuri sulaa ja sekoittuu. Jonkin tunnin jälkeen näen kuplintaa, jolloin lisään siemeniä, jauhoja ja suolaa. Alustan taikinan ja jätän sen taas lämpimään veteen kohoamaan. Iltapäivään mennessä se on yleensä valmista. Silloin laitan taikinan kahteen kulhoon, jossa on leivinpaperi. Liina ja kansi päälle. Yöhän mennessä se on kohonnut ja nostan kulhot jääkaappiin. Aamulla tai joskus myöhemmin paistan leivät.

IMG_20260922_092400760.jpgEilen en käynyt 

uimassa, vain aamukävelyllä. Iltapäivällä meillä kävi uusi seurakuntamme pastori vierailulla. Se oli mukava tapaaminen. Hän lupasi tulla toistekin, jos kutsumme. Varmaan kutsummekin jossain vaiheessa, mutta hänellä on nyt paljon vierailuja ja muutenkin oppimista uusien ihmisten ja seurakuntatyön kanssa. On rohkaisevaa, kun tietää, että on oma pastori, joka rukoilee joka päivä myös meidän asioidemme puolesta henkilökohtaisesti. Kuten mekin hänen puolestaan - pastorit tarvitsevat paljon rukousta!

On aika lopetella,IMG_20260912_073559251.jpg

on lounaan aika. Iltasella olemme seurakunnassa, on vesper, iltahartaus ja sen jälkeen yhteinen ruokailu ja keskustelua pastorin alustuksen pohjalta. Tulee varmasti hyvä ilta.

Jumalan siunausta sinun päivääsi, rakas lukijani! Herra kanssasi! Paavalin sanat rohkaisevat, vaikka hänen elämänsä oli aivan omaa luokkaansa:

Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi.Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä.Mutta hän on vastannut minulle: »Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.» Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.-2. Kor 12. luvusta