Kategoriat: Ajankohtaista

IMG_20260910_113118512_HDR~2.jpgPaistoin eilen leivätIMG_20260911_083824505_HDR.jpg

ja ne onnistuivat hyvin. Unohdin tosin, että ne ovat uunissa, kun lähdimme laittamaan pyykit narulle ja kävin tervehtimässä kukkasia samalla. On ollut niin kosteaa, että jotkut alkavat pilaantua, mutta vielä ei ole tarvinnut laittaa kuin joitakin kukkia pois. Palatessa uuni ei ollut jaksanut enää kilkuttaa kelloa, ja leivät ovat vähän tummia päältä. Onneksi ne ovat kuitenkin hyvin paistuneita ja maistuneita myös.

Tein samassa uunissa

skonsseja, joiden ohjeet sain eräältä lukijaltani ja rukousystävältä. Helppo ohje, raejuustoa, munia, jauhoja, leivinjauhetta ja ripaus suolaa. Ne maistuvat vähän pullalta tai munakkaalta. Luultavasti teen jossain vaiheessa pitsaa ja laitan tuollaisen pohjaksi. Katsotaan, mitä siitä tulee.

IMG_20260910_181206247.jpgAjelimme iltapäivän

tullen Serkkulaan ja ryytimaata päivittämään. Madot ovat syöneet innokkaasti lehtikaaliani, mutta kyllä niitä taas jonkin verran löytyi. Pari juuriselleriä otin sekä lehtiselleriä pussillisen. Saimme muitakin herkkuja talon mailta ja tunsin itseni yltäkylläiseksi ja rikkaaksi. 

Kotimatkalla kävin uimassaIMG_20260910_163207000_HDR.jpg

Kyröjoessa, tien vieressä olevalta laiturilta. En viitsinyt ajaa uimarannalle, kun sinne olisi ollut pieni poikkeama tieltä. Uiminen on kyllä minun juttuni. Eräs tuttu ui kilometrejä kesän aikana, mutta lopettaa, kun vedet viilenevät. Itse en voi kehuskella pitkillä matkoilla, sillä uin vain kolmisen minuuttia kerralla. Mutta se on sopiva aika tähän aikaan vuodesta minulle. Vesi tuntuu lämpimältä vielä ja niin suloisen raikkaalta. Mutta pitempi uiminen johtaa jalkasärkyyn enkä halua sitä.

IMG_20260910_195750472_HDR.jpg
Lehti/palmukaalia

Vielä en ajanut

kotiin vaan kävimme tyrnejä keräämässä. Olinpa onnellinen kaikesta yltäkylläisyydestä!

Ei ole vaivatonta viljaa, tapasi äitini sanoa usein ja se on totta. Illan mittaan huuhtelin kaalit, erotin lehdet ja ruotiosat. Jälkimmäiset pilkoin ja pakastin tulevia sosekeittoja varten. Lehtiä kuivasin pyöritettyäni niitä ensin salaattilingossa. Laitoin ne uuniin yöksi kuivumaan, vajaa 50 astetta, luukku auki. Kolmelta yöllä herättyni sammutin uunin ja nyt kaalit saavat vielä kuivua kunnolla loppuun. Samoin huuhtelin lehtisellerit, pilkoin ja pakastin. Niistä tulee miellyttävät, voimakkaat aromit!

Kiitollisuutta tunnenIMG_20260911_083810439.jpg

parin viime yön unista. Nukuin ainakin 8 tuntia viime yönä, toissa yönä enemmän. Yöllä kävin hereillä ja rukoilin muutaman akuutin asian puolesta, läheisten ihmisten. Aamulla ehdimme rukoilla, lukea pari lukua Korinttilaiskirjeestä ja Psalmin 71 - 30 Psalmia heinä- ja elokuussa ja nyt on 11 päivä syyskuuta - tarkka lukusuunnitelma.

Sitten tuli Levitius iloksemme. Miesväki kävi juuri ulkosalla, minä laitan ruuaksi perunoita ja kalapuikkoja. 

IMG_20260911_172718339.jpgIllemmalla...

Kävimme juuri kävelyllä ja uimassa Sepon kanssa. Oli hyvä lenkki. Löysimme paljon kaikenlaista kivaa. Mm. neljä hienoa kukkapurkin suojaruukkua, uuden veroisia. Pesin ne ja vien alakerran pöydälle, jos joku tarvitsee. Jos ei, viemme kirpparille. Myös jonkun hajonnut kuivausteline, se ripustusosa, lähti mukaamme. Seppo tekee "pinnoista" käteviä koukkuja kukille tai tukikeppejä - tai jos jotain muuta tarvitsee. 

Raamattunikin sain korjatuksi,IMG_20260911_172931395_HDR~2.jpg

se levisi nyt takaosasta; Seppo korjasi sen etuosasta muutama viikko sitten. Liimasin kuumaliimalla pitsin takakannen ympäri ja ompelin sitten pitsin ylä- ja alareunasta kiinni kirjan selässä olevaan kankaaseen. Katsotaan, kestääkö. 

Koirapalapeli, 300 palaa, sekä toinen, lapsille tarkoitettu, 104 palaa, on nyt koottu. Jälkimmäisestä puuttui vain yksi pala ja tein siihen pahvista tilalle uuden. Maksoimme 1,50 euroa niistä yhteensä Eko-torilla Nivalassa ja tuo koirapalapeli on hellyttävä. Teen sen lähiaikoina uudestaan, sillä huomasin, että se oli yllättävän vaikea. Yritän torjua vanhenemista.

IMG_20260910_210506319.jpgTänään meillä on

saunavuoro illalla. Huomisen päivän vietämme Pännäisissä, jossa järjestetään Lähetyshiippakunnan läntisten seurakuntien yhteinen tapahtuma. On opetusta, ruokailu, kahvit, makkaranpaistoa. Lapsille on omaa ohjelmaa. On paneelikeskustelu. Olemme useina syksyinä olleet noissa mukana ja siellä on aina mukava tavata muitakin kuin oman seurakunnan väkeä. Sunnuntaina menemme messuun, jos Herra suo. 

Kello 17 pidämme

IMG_20260911_095619934_HDR~2.jpg
Finanssihommat menossa

Sepon kanssa ns. minuuttirukouksen maailmanrauhan puolesta. Meillä se venyy moneksi minuutiksi. Minullekin on selvinnyt maailmanpoliittinen tilanne, sillä Seppo rukoilee aina koko maailman maitten puolesta uskollisesti. Minä sen sijaan keskityn ihmisten puolesta rukoilemiseen. Tulimme uima- ja roskislenkiltämme juuri viideltä ja ensimmäiseksi syöksyimme sänkyyn maate ja rukoilemaan. 

IMG_20260910_205514486_HDR.jpgNaistenillasta puuttui

monta naista, jotka tavallisesti osallistuvat. Moni oli flunssassa, oli selkäsärkyä ja silmätulehdusta eivätkä siksi päässeet. Syksy on tällaista aikaa. Mutta meitä oli kuitenkin 7 paikalla ja ilta oli siunattu - kuinkas muuten, kun Jumalan Sanan äärellä olimme. 

On aika lopettaa

ja siirtyä muihin puuhiin, kuten syömään ja lukemaan. Toivotan siunattua viikonloppua, rakas lukijani! Klo 21 tapaan teidät rukouksen merkeissä. Olkoon voimasi niin kuin on päiväsikin. Kaiken me voimme Hänessä, joka meitä vahvistaa!