25.08.2026 - Tiistaina aamulla

Muutama sananen

aamutuimaan. Aurinko paistaa ja auringossa mittari näyttää 17 astetta keittiön pöydän ääressä istuessani. Ikkuna on auki, liikenteen ääniä kuuluu tieltä, kun ihmiset ajavat töihinsä. Sisällä keittiössäkin on lähes 24 astetta lämmintä, kun aurinko on lämmittänyt talon seinät. Mutta vähitellen lämpö vähenee ja sisätiloissa saan siirtyä paksumpaan pukeutumiseen. 

Eilisen päivän

ihanuutta oli uimalenkki iltapäivällä. Sää oli ihana. Kävelimme yliopiston rannan kautta ja siellähän oli täysi kuhina. Nuorta porukkaa pyöri joka paikassa. Ei mitään lenkkirauhaa vanhuksilla yliopiston nurkilla enää! Kesän aikana totuimme siihen, että alue on meidän!

Tuuli oli aika navakka, mutta Mansikkasaari sijaitsee poukamassa, johon tuuli ei osunut. Sain uida siis tyynissä vesissä ja vesi on vielä lämmintä - talvilämpöön verrattuna siis. Tyytyväisyyttäni uimareissuilla lisää kovasti vanha autoharja, jolla harjaan reitin uimakoppiin ja palatessani sinne uimisen jälkeen huuhtelen jalkani sisään mennessäni turkkilaisen jugurtin purkkivedellä, jonka tuon uituani mukana merestä. Minulla on siis oma, siisti uimakoppi siinä hetkessä. Joskus pienillä asioilla on suuri merkitys hyvinvoinnille.

 Sillä kuka pitää halpana pienten alkujen päivän... Sak 4. luvusta

Sakarjan kirja puhuu eri asiasta, mutta minusta ajatus sopii tähänkin: pienestä alusta lähtee usein hyvä mieli, mutta myös mielipaha.

Seppo keräili roskia rannalta keruukepillä sen ajan, kun  minä uiskentelin ja näytti juttelevan jonkun pariskunnan kanssa, joka oli kävelyllä.

Paluumatkalla

oli kevyt ja iloinen olo. Minä keräilin roskia kaupan luona sillä aikaa, kun Seppo vei löytämiämme tölkkejä kauppaan ja jatkoimme siitä kirjastoon. Minua odotti tilaamani kirja ja lainasin samalla pinon muitakin kirjoja. Eilen ahminkin yhtä niistä, joka oli mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Nauroin makeasti monta kertaa. Siitä päättelin, että olen vielä aika väsynyt viikonlopun reissun jälkeen.

Seppo poikkesi toisenkin kerran kauppaan ja minä söin sillä aikaa vadelmat kaupan takana olevasta pusikosta. Enää niitä ei ollut paljon, mutta monta makeaa marjaa olen pistellyt poskeeni sieltä tänä kesänä.

Kun Seppo tuli kaupasta,

minä otin lukua. Toisin sanoen harjoitin kärsivällisyyttäni. Seppo avasi takin taskun vetoketjun, otti sieltä kukkaron. Avasi sen seteliosan, laittoi sinne huolellisesti kuitin, jonka oli tölkeistä saanut. Sitten sulki seteliosan, avasi kolikkopuolen ja laittoi sinne kolikot, sulki sen. Sen jälkeen kukkaro takin taskuun, vetoketju kiinni. Kykenin odottamaan kärsivällisen näköisesti.

Siinä kesti kuulemma korkeintaan 45 sekuntia. Minusta se oli valtavan pitkä aika kumminkin. Itsehän olisin roivannut kolikot jo kaupassa taskuun eikä mitään pysähdystä kaupan ulkopuolella olisi tarvittu. Eipä sillä, että meillä olisi ollut kiire. Seppo muistutti, että olemme eläkeläisiä, joilla on aikaa nautiskella ajasta kauniina aamuna. Tottahan hän puhui.

Aamuluvut

 olimme lukeneet. Vanhan Testamentin tekstit ovat aika puuduttavia luetteloineen eikä niistä tunnu jäävän juuri mitään käteen, mutta luemme siitä huolimatta kaiken. Se niistä kyllä tulee mieleen, että Jumala on ollut hyvin tarkka ja johdonmukainen kaikessa, mitä hän on kehottanut kansaansa tekemään. Ja sitä ei voi olla huomaamatta, miten kiittämätön Jumalan kansa, me kaikki, olemme koko ajan. Jos asiat eivät mene mielemme mukaan, alamme niskuroida ja vaatia muuta kuin mitä on tarjolla.

Kerroin eilen nallekarkeista,

ja nyt mietin, että olisiko niillä kumminkin jotain vaikutusta. Nimittäin parina yönä en ole enää jaksanut olla hereillä, kun olen herännyt kahden maissa. Ei, vaan olen nukahtanut uudestaan! Se on tosi kummallista. Tänä aamuna heräsin nukuttuani 8 tuntia. Seppo nukkuu yhä, joten päätin pitkästä aikaa laittaa leipätaikinan vireille. Minulla oli kuivunutta leipäjuurta kulhossa ja nyt se on tehty taikinaksi, joka päivän mittaan kohonnee niin paljon, että paistan leivän iltapäivällä. Tai sitten laitan jääkaappiin yöksi ja paistan huomenna, saa nähdä.

Keitin myös puuroa,

kaurapuuroa. Teen sen nykyään niin, että kun vesi kiehuu, sammutan levyn, laitan kaurarouheet ja suolan ja sekoitan. Sitten lastaan kaikki pannulaput kannen päälle ja annan puuron hautua pitkään tai joskus lyhyempään, riippuu nälästä. Puuro ei tartu pohjaan, kun kannen reikä on peitossa. Säästyy energiaa ja on tosi helppo homma. Saman voisi tehdä perunakattilan kanssa, ja teenkin jatkossa.

Eilinen aamu

oli sekin hieno ja kaunis. Pesimme lastin pyykkiä ja Seppo vei ne narulle ulos. Minä menin touhuamaan kukkien kanssa pihalle. Otin alas krassin, keräsin siemenet ja roitteet vein kompostiin. Seppo nosti alas katoksen nurkalta pelakuun, jonka toin parvekkeelle. Se alkoi näyttää väsyneeltä olemaan ulkona. Joitakin orvokkeja heitin pois ja toin maljakkoon parhaat oksat, valkoista ja oranssia. 

Oli hauska, kun yksi rouva kävi kiittämässä siitä, että hoidan kukkia. Kertoi, että hänen iäkäs äitinsä, joka asuu talossamme, on kukista oikein iloinen. Minulle tuli hyvä mieli tuosta. 

Seppo toi kahvia ulos. Hän olisi antanut kupin minulle, mutta kävi ilmi, että hän olikin tehnyt kahvin itselleen, sillä siinä oli hermesetasta, jota minä en käytä. Hän siis sai juoda kahvin itse, kuten ilmeisesti toivoikin. Minä olin kyllä juonut kahvia jo aiemmin, joten ei haitannut. Istuimme auringossa jonkin aikaa ja siinä oli oikein leppoista olla.

Illalla saimme hetkeksi

vieraaksi erään seurakuntalaisemme pienine poikineen. Se oli mukava piipahdus. Ehdimme rukoillakin hiukan, kun Seppo leikki poikasen kanssa.

Aika mennä 

tarkistamaan leipätaikina ja lukemaan aamulukuja. Iltapäivällä menemme kaupungille, minä iäkästä naapuria katsomaan ja Seppo tallille. Jos Herra suo, näin me teemme.

Siunattua päivää, rakas lukijani!