23.07.2026 - Kiitollisella mielellä!

Aurinko ilmestyi sittenkin

tänään torstaina, joten laitoin pyykkikoneen töihin ja viemme pyykit tuuleen kuivumaan. Aamulla en päässyt lenkille, sillä alkoi sataa, kun aioin lähteä. En viitsi työntyä sateeseen, kun ei ole pakko, sillä poutaa luvattiin myöhemmin tulevaksi. Olimmekin sitten kymmenen maissa uimareissulla.

Minut olisi voinut kuvata milloin pää vattupuskassa, milloin mansikoita haalimassa tienvarren heinikosta, kun menimme uimaan. Seppohan ei harrasta tienvarsisyömistä - likaiset kädet, hän sanoo. Minä olen huomattavan paljon vapaamielisempi, jos on herkkuja tarjolla tienposkessa. Pyyhkäisen kädet housuntakamukseen, jos siistimistä tarvitaan. En sano, että oma vaihtoehtoni on parempi tai terveellisempi, mutta näin me olemme erilaisia.

Eilen istuimme olohuoneessa 

ja näytin jalkaterääni, joka oli harmaa; siinä istuessani vasta huomasin. Olin aamulla ollut pyörällä uimalenkillä ja kun työnsin pyörää töyräälle, lipokas lähti jalasta ja jalka valui mättään mukana alaspäin - siitä mutainen väri. Eiköhän armas mieheni tullut kohta rätin kanssa puhdistamaan jalkaani, mikä oli minusta täysin turhanaikaista touhua. Tottahan saan jalkani pestyä jos on tarpeen. Vähän myöhemmin tungin jalan lavuaariin ja pesin, mutta väri ei juuri lähtenyt, koska ei siinä mitään sen kummempaa edes ollut. Tietysti voi kysyä, kumpi meistä on siistimpi, ja auliisti myönnän, että en minä.

Sunnuntaina 

messussa oli paljon väkeä. Otto-pastorimme tuli viimeistä kertaa koko perheensä kanssa messua pitämään. Ja erinomaisen saarnan hän pitikin, suosittelen kuuntelemaan lhpk.fi -sivulta tai saarnasto. fi. Ensi sunnuntaina Otolla on viimeinen työvuoro meidän Mikaelin seurakunnassa, joten tapaamme hänet vielä kerran. Samalla surullista ja kaihoisaa, mutta elämä jatkuu ja menee eteenpäin. Tulossa on sekä Otolle, että uudelle pastorillemme Simonille ja seurakunnillemme Vaasassa ja Helsingin Koinoniassa uutta ja tarpeellista.

Messun jälkeen

keitin pikaisen jauhelihakeiton kotona ja askartelimme Sepon kanssa vesimeloniin ruokaisia tikkuja naposteltavaksi. Ja sitten lähdimme Pedron 6-vuotissynttäreille melonit mukanamme. Olin ollut aamulla uimalenkillä ja Sepon kanssa kävimme vielä toistamiseen illalla; hän keräsi roskia, minä uin. Kun menemme uimaan, minä ainoastaan uin, Seppo siivoaa rantoja ja se onkin uusiutuva työmaa. Seppo on kerännyt valtavasti roskia tänäkin kesänä.

Olisi ollut jo

lepopäivän paikka maanantaina, mutta saimme iloksemme Levitiuksen, 3v, luoksemme ja hänen kanssaan iltapäivä sujui mukavasti. Kävimme puistossa ja vielä toisessakin puistossa myöhemmin. On ilo olla lasten kanssa. Eivät he välttämättä tule myöhemmin, jos eivät nyt tutustu meihin. Migreenikin yritti, mutta sain sen pakittamaan ilman Panadolia. Pyrin olemaan sitä napsimatta, sillä epäilen lääkepäänsärkyä.

Tiistaiksi minulla oli

mainio suunnitelma, ja päivästä tulikin ihana - kunnes ilta koitti! -Lähdimme mustikoita poimimaan, vakiopaikkaamme Käärmesuolle. Marjoja löytyi, sää oli ihana - aika lämmin, ja vaikka ei tuullut juuri ollenkaan. Kohtasin vain yhden sääsken, mikä oli tosi ihmeellistä ja yllättävää. Oliko kuuma sää nitistänyt ne alkuunsa, vai mistä oli kyse!

Seppo ei voi kumarrella eikä hän ole muutenkaan marjastuksesta innoissaan, mutta hänkin poimi käsin puhtaita marjoja purkillisen. Minä poimin aina koneella, sain 10 litraa ja olin hyvin tyytyväinen. Sen jälkeen haimme läheisestä Grillosta pitsat ja huristelimme uimarannalle. Minä taas uimaan ja sen jälkeen nautimme pitsat mehujen ja veden kera rannalla olevan pöydän ääressä. 

Kotona huilauksen jälkeen

puhdistimme marjat. Imuriin laitettava vekotin on kätevä, sen avulla homma hoituu näppärästi. Kumman väsyneeksi vaan tunsin itseni... Illan naamaani hehkutti oikein kunnolla. Epäilin jopa auringonpistosta, mutta en tiedä, oliko se sitä. Mutta todella rasittunut olin.

En viitsi edes kertoa, että myös tuona aamuna kävin lenkillä ja uimassa kuten edellisinäkin. Lukijani saattaa huomata, että aika pöhköä tämä meikäläisen meno. Sitä se on ollut enimmäkseen koko elämän. Pitäisi hidastaa...

Arvasit aivan oikein,

jos epäilit, että migreenihän tuosta menosta tulee. Niin tulikin, aamuyöllä. Onneksi päänsärky loppui aamulla, mutta päiväksi jäi jomotus, joka yleensä seuraa migreeniä. Iltaan mennessä se loppui.

Oli minulla aikaa levätäkin, vaikka meillä oli tuleva eskarilainen päivän hoidossa. Ja kävin tarjoamassa syntymäpäiväkahvit ystävälle kahvilassa; juttelimme elämän tärkeistä asioista, terveydestä, lapsista, avioliitosta, uskosta. Palattuani Seppo kaipasi pientä lepohetkeä ja me lähdimme ulos Pedron kanssa.

Kiipesin jopa puuhun

 (alaoksalle), kun keräsimme kuivia oksia takapihalta hänen kanssaan ja vähän puustakin. Pedro tietysti kiipesi korkeammalle kuin minä. Keinuissa kävimme ja kastelimme kukkia. Työmies kaipaa tekemistä. Sitä hän sai kyllä Seponkin kanssa, kun he rakensivat aarrelaatikon Pedrolle. 

Tänään lepopäivä!

Se alkoi minulle viideltä, jolloin heräsin. Kuten kerroinkin, suunnittelin mennä uimaan, mutta ehti sade alkaa. Luimme aamuluvut Sepon kanssa, söimme aamiaisen olohuoneessa sitä ennen ja kahvittelimme. Aamulenkin jälkeen keitin mannapuuroa. Jatkoimme lukemisia ja Seppo ahersi radionsa kimpussa. Hän toi sen jossain vaiheessa tallilta ja aikoo pitää sen itsellään. Sen kanssa on "onneksi" koko ajan kaikenlaista tekemistä. Kysehän ei ole tavallisesta radiosta, vaan sellaisesta, jota radioamatöörit käyttävät.

Lepopäivä

jatkui siten, että keskipoika soitti ja Seppo lähti hänen kanssaan tallille ja kaupoissakin olivat käyneet. Minä ompelin nuken mekkoa ja tukkaa. Aiemmin aamulla päätin vilkaista, sataako ulkona, samalla kun ompelin. Niinpä ompelin sormeen, neula poikki. Sormi vaati laastarin, mutta ei ole kipeä eikä vuoda. Tällaista säheltämistä tämä minun touhuni on, tulee töppäyksiä.

Oikaisin vuoteelle, luin hetken ja nukahdin. Kun heräsin, voimat tuntuivat palautuneen. Keitin kahvia ja nostin aimopalat mustikkapiirakkaa kummallekin valmiiksi - omani söin heti. Seppo söi tullessaan ja lähti viemään pyykit ulos, ihana mies! Minä vaan kirjoittelen ja juon vichyä. 

Ajankohtaiseksi on noussut

viime aikoina se, että uskon perustus on oltava oikea. Koko elämämme on Jumalan varassa, kaikki tulee Jumalalta. Jos hengellinen opetus, jota olet saanut tai saat, on sellaista, että sinä et sairastu, jos olet uskossa, niin se on väärää opetusta. Tai jos sairastutkin niin sinä paranet, jos uskot oikein tai riittävästi - tämäkään ei ole totta. Rakas ystävä: elämän lait ovat kaikille samat, myös uskoville! Me emme aina parane, vaikka uskomme Jumalan kykyyn parantaa. Jumala haluaa puhua meille monin eri tavoin eikä se aina tunnu kivalta eikä ole ollenkaan helppoa. Uskoamme koetellaan vaikeina aikoina. Mutta missä sitä ei koetella, ei siellä taida uskoa ollakaan!

Eräs henkilö

sairastui hiljattain ja soitti minulle kiitollisena: Jumala on opettanut, miltä tuntuu, kun on kipeä - en ole sitä tiennyt ja olen vähätellyt läheisiä, jotka ovat kipeitä, hän sanoi. Ja hän kertoi tehneensä parannusta asiasta. Tämä on terve asenne. Jumala opettaa meitä elämämme loppuun asti. 2. Kor 1. luvussa opetetaan:

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala!Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia.

Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta. Jos me olemme ahdingossa, se koituu teille lohdutukseksi ja pelastukseksi. Jos saamme lohdutusta, myös te rohkaistutte kestämään samoja kärsimyksiä, joita me saamme kokea.Me luotamme lujasti siihen, että te kestätte. Tiedämmehän, että niin kuin te saatte osanne kärsimyksistä, saatte myös lohdutuksesta osanne.

Olemme kaikin tavoin

Jumalan varassa ja riippuvaisia hänestä. Joku saa elämässään paljon rikkautta ja valtaa, joku toinen ei. Mutta kummankin on kuoltava juuri silloin, kun aika täyttyy ja Jumala, joka on hengen antanut, kutsuu ihmisen pois elämästä. Eikö tämä ajatus saa meidät nöyräksi? Eikö tärkeintä ole elää elämänsä Jumalalle, joka on elämän antanut? Silloin se on rikasta ja siunattua - olkoonkin, että siihen voi sisältyä paljon vaikeuksia ja sairautta. Mutta rikasta se on. Mitään ei puutu. Ihminen kestää paremmin vaikeita aikoja kuin helppoja, näin sanotaan, ja historia sen todistaa. 

Itselläni on ollut rikas elämä, 

minusta on pidetty huolta. Jumala on sen tehnyt monin eri tavoin. Ja kiitollinen mieli on kuin alituiset pidot. Juhlat jatkuvat taivaassa tämän elämän jälkeen. 

Sinutkin on kutsuttu, rakas ystävä, ota kutsu vastaan! Jeesus on antanut kaikki sinunkin syntisi anteeksi ja sinä olet vapaa! Uskothan sen, rakas lukijani? Kun uskot, olet kätkettynä Kristukseen. Eikö ole suloista turvallisuutta?