26.04.2026 - Varhaiskevään lämmöstä kevään kolkkouteen!

Sunnuntai-iltapäivänä

kirjoittelen ja toivon, että ehtisin kirjoittaa tämän illan mittaan. Ruoka on lämpiämässä. Olin unohtanut, että meillä on riisiä särpimineen parvekkeella kattilassa, ollut pari päivää. Kohta klo on 17 ja tarkoituksemme on rukoilla - eilen se unohtui, kun unohdin laittaa kännykän pirisemään. Niin sitä luulee muistavansa vaan ei muista.

Mietin, miksi

käsiä väsyttää, mutta se johtuu siitä, että äskettäin kannoimme Sepon kanssa kaikki kukat parvekkeelle. Siellä on tällä hetkellä +17 astetta, mutta yöllä menee lähemmäksi nollaa lämpötila. Lähdemme äitiäni tervehtimään pariksi päiväksi, joten annan kukille viilennystä niin eivät kuole janoon sillä aikaa. Ihana naapurini kyllä kävisi kastelemassa varmasti, mutta tässä vaiheessa yritän selvitä viileän parvekkeen avulla.

Nyt kun ikkunalaudat ovat vailla kukkia, olisikin kenties viisasta pestä ikkunat ennen kuin ollenkaan kannamme kukkia takaisin. No, se riippuu, miten kylmää on tulevalla viikolla. Mutta eipä oikein jaksaisi edes takaisin kanniskella noita kukkasia, jos ei ole pakko. Ulos olen vienyt yhden ruukun, jossa on kaksi orvokkia. Talon isoihin ruukkuihin on kukat hankkimatta, mutta on varhaista.

Mennyt viikko

oli täynnä tekemistä, joten ei liene ihme, että viime yönä valvoin päänsärkyni kanssa aamuyön. Yöllä olin sitä mieltä, että en jaksa aamulla kirkkoon, mutta aamulla olin eri mieltä ja niin menimme yhdessä. Auton mittari näytti +2 astetta, kovasti vähäisesti, kun ehdimme jo tottua huomattavasti lämpöisempään. Kirkkoreissu menikin hyvin, väkeä oli paljon messussa. En ollut vastuussa tänään paitsi sen yhden ehtoollisvirren verran, kun toinen kanttori kävi ehtoollisella.

Alkuviikolla kävin

pyykinpesureissulla ja kahvittelimme iäkkään ystävän luona. Oli lääkärireissua, jolloin sain kortisonipiikin olkapäähäni. Reissun jälkeen kävimme kahvilla viereisessä somassa kahvilassa. Mukava pieni hetki.

Useampana päivänä katsoimme lastenlasten perään muutaman tunnin - sehän on aina ilo. Lekottelin keinussa ja katselin taitavan tyttösen temppuja trampoliinilla ja pikkupoikien kanssa tutkimme lähimetsää. Eräänä aamuna olin pitkäaikaisten ystävien kanssa lounaalla, tapaamme kerran kuussa, jos onnistuu. 

Lauantaina pakkasimme

tulevan joulun paketteja Ukrainaan. Tavoitteena oli noin sata pakettia, mutta kaksi paitaa jäi uupumaan, sen verran alle sadan jäi. Syksyllä jatkamme, paljon tavaraa odottaa pakkaamista. Nyt vaan laskemme mitä ja minkä verran on syksyä varten. Kaikki ihanaiset nukkeni pakkasimme. Jospa saan vielä intoa tehdä niitä lisää! Ensin on mentävä vanuostoksille Te-Vaan, Vähäkyröön, jonain päivänä. Pakkaaminen käy joka kerta helpommaksi. Meitä oli nyt 10 pakkaamassa, kaikki sujui mainiosti. 

Liekö kevätväsymystä

vai mitä, mutta minua väsyttää aina paitsi silloin, kun luen romaania tai teen sudokua. No, ei nyt aina, mutta jotenkin laiskottava olo on. Ehkä se on ikääntymiseen liittyvää. Olen kuitenkin vääntäytynyt ylös sängystä romaanin parista tämän tästä. Tein kortin sukulaisvauvalle, liimasin kuvan pahville, en sen kummempaa. Tein listan mukaan otettavista tavaroista. 

Vielä näkyy ikkunasta

Onkilahti, pieni merenlahti. Koivut ovat paljaita, vesi välkkyy oksien välistä. Pian peittyy meri näkyvistä, kun lehdet puhkeavat. Nurmikot vihertävät jo siellä täällä. Ikkunan takana olevan pihlajan ummut pullistelevat, mutta eivät vielä avaudu. 

Tiistaina kävin uimassa

sisäsatamassa, keskiviikkona Vikingan rannalla. Eilenkin siellä lenkkeilimme, mutta tuuli oli hyinen, pohjoisesta, ja aallokko kova. En mennyt uimaan. Tänään sen sijaan kävelimme Mansikkasaareen ja siellä oli pohjoistuulelta piilossa oleva ranta, jossa uin. Pukukoppia siellä ei ole, mutta selviydyin hyvin ilmankin, vaikka vuorotellen kummastakin suunnasta pongahti joku miehenpuoli kuin tyhjästä. Mutta olihan minulla Seppo vaihtina ja olin iloinen, kun sain uiduksi, hyvä mieli.

Aika lopettaa,

en jaksa kirjoittaa mitään nasevaa enkä henkevää. Olen väsynyt, pitää mennä ajoissa nukkumaan. Olen kiitollinen, jos muistat matkaamme rukouksin, rakas lukijani! Viime reissun jälkeen olin kauan pois pelistä, olin niin uupunut. Nyt pitäisi osata ottaa iisisti, vaikka koko suku asuu samoilla nurkilla ja heitä olisi ilo tavata, mutta voimani ovat rajalliset.

 

Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi,
Jumala on minun sydämeni kallio
ja minun osani iankaikkisesti.- Ps 73:26

Kysykää Herraa ja hänen voimaansa,
etsikää alati hänen kasvojansa. -1. Aik. 16:11