Kategoriat: Ajankohtaista
Olipa
mukava päivä eilen. Saimme tehdyksi monta asiaa ja olin ylen tyytyväinen illalla. Mutta seuraukset on sitten kärsittävä tuosta hauskuudesta. Valvoin enimmän osan yötä ja olo on tänään sen mukainen.
Ajoimme eilen aamulla
sovitusti rengaspaikkaan - voin suositella ystävällistä kohtelua saaneena rengasliikettä maasillan kupeessa. Sitä ennen kurvasin matkalla hoitamassa muutaman asian, jotka Seppo olisi ymmärtänyt jättää väliin, mutta minä en missään tapauksessa: kilo vanua lapsenlapsen pehmolelutarpeisiin heidän ovelleen (oli kotona kaapissa valmiina) ja itselle uusi pyjama putiikista, kun entinen piti heittää roskiin. Tuli reikiä liikaa jo paikkojen viereenkin.
Uudet renkaat alla
kurvasimme Sepon tallille viemään kesärenkaat sinne varastoon. Sitten kotiin keittämään lihakeittoa seuraavien päivien tarpeisiin. Pienet nokkaunet ruuan päälle - ihme, että sellainen minulta onnistuu toisinaan! Puheluja ja viestejä tietysti silloin tällöin.
Iltapäivällä kävelimme raikkaassa säässä kaupungille, Seppo lähti saattelemaan. Vein kirjoja ja vanhan Nivala-lehden kirjaston vaihtohyllyyn, jonka jälkeen hammashygienistin lepotuoliin lepäilemään.
Ei ollut paha tilanne, selvisin ilman puudutusta. Seppo meni siksi ajaksi tallille siirtelemään renkaat, niin että tilaa jäi tuleville noin 10 isolle pahvilaatikolle, joihin pakkaamme joulunlapsilaatikkoja lauantaina - jos Herra suo ja me elämme!
Tapasimme
miesten vaatehtimossa Sepon kanssa. Seppo ehdotti ruotsalaisen teatterin edessä tapaamista, mutta en suostunut. En muista ollenkaan, missä se on. Ja olin varma, ettemme löydä toisiamme - kokemusta on.
Sepolle löytyi hyvä, musta takki hautajaisia varten. Palvelu oli ystävällistä, suosittelen sitäkin liikettä, joka on entisen apteekin tilalla Hovipuistikolla.
Olimme kävellen
ja jatkoimme matkaa kirpparille, josta etsin mustaan takkiini pidennystä hihansuihin joko valmiista sukista tai villapaidasta. Löysin lasten sukat, jotka ostin siihen tarkoitukseen - illalla ompelin ne paikoilleen, kun oli lapsenlapsen ja Sepon kanssa purettu muu osa sukista.
Kahviakin jo teki mieli, joten soitin ystävälle, joka tuli miehensä kanssa nurkkakahvilaan tunniksi rupattelemaan ja kahvia hörppimään kanssamme. Jatkoimme sieltä matkaa kaupan kautta kotiin.
Oikaisin punkkaan
ja ryhdyin voileipiä syömään. Poika soitti, että 5v nuorimies haluaisi tulla meille. Kyllähän se sopi, menimme Sepon kanssa alas vastaan kuten yleensä teemme. Oli kotoisa parituntinen lapsen kanssa kunnes isosisko tuli harkoista isänsä kanssa ja söimme iltapalaksi pellillisen pannaria, joka on Violan herkkua.
Iltatoimet, lukemista yhdessä
ja vähitellen yöpuulle. Kynttilä paloi äidin kuvan vieressä takan päällä pitkin päivää aina kun olimme makuuhuoneessa. Äiti mielessä. Kun puhelin soi, mielessä kävi, soittaako äiti.
Uni tuli, mutta sitä ei kestänyt kauan. Kuitenkin olen tähän päivään ja hetkeen asti kestänyt armon varassa. Välillä ajatellut Jeesusta, joka kärsi puolestani ja sovitti minut Jumalan kanssa. On pakko kestää oma vajavuuteni ja heikkouteni. On luotettava, että totta on sana:
Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä. -2. Kor 12. luvusta
En kyllä voi kerskua mielistyneeni kaikkeen tuohon. Päinvastoin. Vasta sitten, kun pahat ajat ovat ohi ja voin nähdä, että jotain hyvää on tapahtunut tuon kamalan kautta, voin kiittää. Pitäisi osata kiittää joka tilassa, mutta Jumalan työ minussa on kovasti kesken:
Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa kaikenkaltaista pahaa. -1- Tess 5. luvusta
Tänään sain
kirjoitetuksi alustavan version äitini muistopuheesta. Kirjoittaminen on helppoa, kun olen asiaa märehtinyt ensin tarpeeksi. Nyt voin lisätä tai muuttaa tekstiin jotain, jos tulee mieleen. Jos minun on vaikea puhua tilaisuudessa, voin lukea tekstin paperista. Valmis teksti auttaa joka tapauksessa - voin katsoa paperista asiat ja kertoa ne omin sanoin. Lukeminen on aika tönkköä verrattuna omin sanoin puhuttuun. Mutta jos tilanne on vaikea, lukeminen on ainoa mahdollisuus.
Söimme eilistä lihakeittoa
- nautasäilykkeestä tehtyä. Onneksi jäi vielä huomiseksi. Aamulla paistoin leivät, piti litistellä niitä suipoiksi, kun eivät olisi muuten mahtuneet ja tarttuivat toisiinsa kuitenkin. Seppo totesi, että tuli siamilaisia. Maistettiin leipää jo vähän lämpimänä ja maistuihan se meille.
On aika
mennä pötköttelemään. Vähän päästä Seppo keittää kahvia ja ennen viittä lähden kävelemään kirkolle naistenpiiriin. Yksi Romantikoista tuo tavaraa minulle sinne, sillä hän ei pääse lauantaina pakkaamaan. Toinen tuo perjantai-iltana. Mutta saamme kyllä pakatuksi vähän vajaallakin miehistöllä, sillä jokainen ryhmästä osaa asiansa.
Kiitän esirukouksesta, ilman sitä en varmasti jaksaisi mitään. Minä uskon rukouksen voimaan ja olen kiitollinen rukoilijoista! Herra kanssasi, rakas lukijani!