21.10.2026 - Kun tuuli käy hänen ylitsensä...

...ei häntä enää ole. -Psalmista 103 

Ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho; hän kukoistaa kuin kedon kukka.Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.MuttaHerranarmo on ikuisuudesta ikuisuuteen niiden yllä, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa kestää lasten lapsille,niille, jotka pitävät hänen liittonsa, muistavat hänen asetuksensa ja noudattavat niitä.

Äitini nukkui rauhallisesti

ja siirtyi ajasta iäisyyteen eilen päivällä. Äiti eli pitkän elämän, lähes 92 vuotta, ja kuoli elämästä kyllänsä saaneena, näin uskon. Surutyöni ei ole vielä kai kunnolla alkanut, tai miten se sitten alkaakaan milloinkin. Ehkä suoja toimii, niin että ymmärrän sen vasta vähitellen. 

Lähdimme lauantaina

pikapäätöksellä Nivalaan, kun äidin vointi huononi ja kävimme vielä sunnuntaiaamuna hänen luonaan. Hän oli väsynyt, mutta jaksoi sanoa muutamia tärkeitä sanoja, kun raotti välillä silmiään. Kun kerroin, että lähdemme kotiin, hän toivotti hyvää kotimatkaa. Siunasin hänet ja rukoilimme hänen puolestaan mieheni kanssa.

Veljeni vuorottelivat 

äidin luona loppuun asti. Olen kiitollinen tuollaisista veljistä. Kunnon miehiä.

Tänään kuuntelimme hiljaa

Sepon kanssa kännykän kautta äidin sanomakellojen kumahtelut Nivalan kirkon kupolista. Valitsin virsiä hautajaisia varten, veljeni hoitavat asioita Nivalassa. Minä täällä etäällä vaan rukoilen.

Viime yönä unissa olin jatkuvasti äidin asunnolla ja herätessäni huomasin olevani kotona. Olin niin uupunut, että naamaan koski. Sain sentään nukutuksikin. Veljenpoika oli vienyt kynttilän ja valokuvan illalla mummun pöydälle. Suku tekee surutyötä, kukin omalla tavallaan eri asteisena. 

Arin kuolema

10 vuotta sitten antoi pohjaa surutyölleni. Kun ihminen on työnsä tehnyt, on aika lähteä; täällä ei ole hänellä enää mitään tekemistä. Emme edes tiedä, mitä ne meidän työmme ovat. Saattavat olla vaan sitä, että on eikä tee mitään. Mutta jokainen elämä on tärkeä ja arvokas.

Jokainen suru on erilainen. Äiti oli ihminen, joka on ollut elämässäni kaikista pisimpään. Minulla oli hyvä äiti, häneltä opin paljon tärkeää elämästä. Tätäkin ajattelin eilen: kun joku kuolee, sen jälkeen hän oli. Ei enää ole.

Tässä vaiheessa

olen helpottunut, että äiti pääsi pois, jouluksi Kotiin. Äidin kuolema konkretisoituu varmasti vähitellen, kun alan ymmärtää, mitä elämästä puuttuu. Minä olen jonossa seuraava sukupolvi. Jono etenee, mutta välillä jonon ohi napataan joku pois ohi jonotusjärjestyksen. Sitä emme toivoisi emmekä soisi.

Olimme lähdössä

eilen Serkkulaan, kun kuulin äidin kuolemasta. Lähdimme kuitenkin, sukulaispaikka. Selvisin ajamisesta hyvin, sääkin oli kaunis. Saimme samalla keskustella myös tätini muutaman vuoden takaisesta kuolemasta kahvipöydässä.

Ryytimaallakin tuli valmista. Keräsin loput kukkaset, valkoisia ja sinisiä olivat tänä kesänä, kuinka sattuikaan. Viimeiset palmukaalit toin myös syötäväksi, vähän pakastinkin. 

Tänään kävimme 

kävelemässä, piti selvittää päätä, migreeni pyrkii päälle, kun asiat eivät tahdo mahtua korvien väliin. On monta hoidettavaa, tulossa joulunlapsipakkaaminen, tänä iltana naistenilta, huomenna muuta. Säkillinen neuleita tulossa ryhmällemme, kiitos peräseinäjokisten! -Uinti raikkaassa meressä piristi ja oli niin ihanaa, kun ei yhtään tuullut. Vesi taitaa olla korkeintaan 5 asteista. 

Aamulla luin päivän Psalmeja,

ja otsikossa olevat sanat olivat lukemassani. Ilman uskoa Lunastajaan, Vapahtajaan, olisi raskasta elää. Olisi ilman toivoa maailmassa!

Jo kasteessa sain sen armon, että Jumala näkee minut Jeesuksessa, valkoisessa puvussa, ja hyväksyy minut lapsekseen, joten olen siunattu. S

Joh 14: "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. 
Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? 
Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. 
Ja mihin minä menen - tien sinne te tiedätte." 
Tuomas sanoi hänelle: "Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?" 
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. 

Sen verran

pyörällään on pääparkani, että pitää olla tarkkana. Hain eilen pyykit tullessani kellarin kuivaushuoneesta. Kotona huomasin, että laukku kukkaroineen, avaimineen ja kännyköineen jäi sinne - kotioven Seppo oli jättänyt auki minulle. Näitä nyt toki tapahtuu muutenkin tällaisia unohteluja.

Nuo kukkaset

sain Sepolta 11 päivää sitten ja ihmettelen, kun ne ovat pysyneet kauniina näin pitkään. Joskus ne retkahtavat parissa päivässä. Iloitsen siis niistä, sitä vartenhan Herra kukkaset loi, että ne olisivat ihmislasten ilona, ainakin siitä syystä.

Herra siunatkoon sinua, rakas lukijani! Kiitos, jos rukoilet minun ja läheisteni puolesta. Minä teen sitä samaa vähintään joka ilta klo 21.