Kategoriat: Muu kirjoitus
Lähetystyö on jokaisen kristityn tehtävä, puheen tapainen Peräseinäjoen Käsityökahvilassa 13.4.2026
-Tämä oli minun etukäteen tekemäni puheen runko. Puhuin omin sanoin suurin piirtein nämä asiat. Minua itketti kovasti pitkin puheen kulkua. Syynä oli se, että olin valvonut migreenin takia edellisenä yönä viisi tuntia ja rukoillut. Mieleeni tuli silloin, että hyvänen aika: tämä Joulun Lapsi -projekti, mihin nämäkin ihmiset kaikki osallistuvat, on mitä kauneinta lähetystyötä, sillä paketin saavat lapset saavat myös hengellistä lukemista ja kutsun kuulemaan lisää Jumalan sanaa. Ja monia lapsia tulee uskoon sen kautta. -Kerroin tämän ensimmäiseksi puheessani. Lauloin myös muutamia raamattulauluja, jotka olen säveltänyt. Pari laulua jouduin keskeyttämään, sillä unohdin sanat jännitykseltäni, mutta Joh 14. luvun alun pystyin laulamaan kokonaan.
Halusin kovasti, että se mitä puhun, kirkastaisi Jumalaa ja hänen uskollisuuttaan. En halunnut, että kukaan kuvittelisi minun oman viisauteni tai kyvykkyyteni takia kertoilevan tekemisistäni. Jumalahan voi kivistä herättää itselleen opetuslapsia, ei hän siihen ketää viisaana itseään pitäviä tarvitse kehuskelemaan. Kunnia kaikista meidän töistämme kuuluu Jumalalle, sillä ilman häntä emme voi mitään tehdä:
"Tulin uskoon, tai sain palata kasteen armoon kuten mieluummin ilmaisen asian, vähän yli 20-vuotiaana. Heti kohta sain opetusta siitä, että jokaisen tehtävä on tehdä lähetystyötä omalla paikallaan. Mietin lähetyskentälle lähtemistäkin ja puhuimme siitä mieheni Arin kanssa myös. Ajattelin silloin, että se olisi uskovan ihmisen huippuhomma, johon olisi hyvä pyrkiä.
Liityin moneen lähetysrenkaaseen, mikä tarkoittaa sitä, että saa postia lähetiltä, joka on jossain ulkolähetystyössä ja lähettää myös mahdollisuuksien mukaan rahaa tämän työn mahdollistamiseen. Olin joitakin vuosia erään Japanin lähetin maapostin lähettäjänä. Otatin kopiot hänen kirjeestään ja postitin ne saamani listan mukaan ihmisille, joilla ei ollut sähköpostia käytettävissä.
Noin 30 vuotta sitten olin neljän lapsemme kanssa kolmisen viikkoa Aunuksen Karjalassa ja Koivistolla lapsiryhmä Ilon Askelten ja joidenkin vanhempien kanssa. Pidimme leiriä, johon osallistui saman verran venäläisiä lapsia ja nuoria kuin mitä meillä oli mukana. Itse pidin ilta-hartauksia vuorotellen mukana olleen pastorin kanssa, hyvin epävarmana, mutta Jumalaan kun turvasin, niin selviydyin siitä. Näin kyseinen pastori neuvoi.
Kerran olin mukana neljän hengen ryhmän kanssa Aunuksessa, jossa pidimme kirkkotilaisuuksia, lauloimme ja veimme rohkaisua paikallisille kristityille. Kyseinen ryhmä kävi pitkään siellä säännöllisesti.
Oman perheeni tilanne on sellainen, että mieheni Ari sairastui samoihin aikoihin, kun minä tulin uskoon. Vähitellen selvisi, että hänellä oli MS-tauti, joka vei hänet lopulta 21 vuodeksi ensin palvelutaloon ja sitten sairaalaan. Meidän lähetyskentälle menosta ei siis ollut puhettakaan.
”Nyt et sitä ymmärrä, mutta vastedes olet sen käsittävä”, oli niin totta noissa tilanteissa. Vasta vähitellen aloin ymmärtää, että minun lähetyskenttäni ovat ne ihmiset, joiden pariin Herra minut johdattaa. Perheemme toiveena oli se tavallinen asia, eli omakotitalo, perhe ja työ. Mutta me emme koskaan saaneet omaa kotia, ja myös minun työni oli katkolla, sillä neljännen lapsen synnyttyä mies ei selvinnyt enää olemaan kotona yksin, vaan tarvitsi apua syöttämisestä lähtien.
Jumala vei minua mieheni sairauden kautta ihmisten luo, joita en olisi koskaan tavannut, jos olisin itse saanut valita: sairaalaan ja palvelutaloon, hoitajien ja hoivapalvelun ihmisten pariin. Sekä potilaiden! Nimittäin aloin käydä ensin palvelutalossa laulamassa asukkaille. Kun mies siirtyi sairaalaan, kävin vuosia pitämässä lauluhetkiä siellä. Siihen aikaan vielä vanhukset erityisesti osasivat vanhoja hengellisiä lauluja ja niitä me lauloimme innolla! Toivotin aina Jumalan siunausta, otin mieheni mukaan lauluhetkiin ja välillä oli haasteellistakin, kun jouduin keskeyttämään lauluni, kun mieheni yski niin, että minun piti auttaa häntä. Mutta ne olivat siunattuja aikoja.
Joitakin vuosia pidin enkelikuoroa, kun omat lapseni olivat pieniä. Se alkoi siitä, että olin opettanut omille ja naapurin lapsille Raamattulauluja, joita olin säveltänyt, että saisin lohdutusta Jumalan sanasta. Lopulta meillä oli yli 30 lapsen ryhmä, joiden kanssa kävimme kaupoissa ja vankilassakin laulamassa ja joka perjantai kokoonnuimme harjoittelemaan.
Yli 20 vuotta sitten vanhin poikani oli opiskellut tietotekniikkaa ja hän sanoi, että kun minä tykkään kirjoittamisesta, niin hän voisi tehdä minulle kotisivut, jos haluan. Minä halusin ja sen jälkeen olen kirjoittanut noin 3500 pitempää tai lyhyempää tekstiä, joilla on ollut paljon lukijoita. Se on ollut paitsi minulle henkireikä, niin olen tutustunut lukuisiin ihmisiin, jotka ovat laittaneet minulle sivujen kautta sähköpostia tai ottaneet yhteyttä viesteillä ja meistä on tullut rukousystäviä.
Mieheni Ari kuoli 10 vuotta sitten. Kotisivuillani olen kirjoittanut tuosta kaikesta, mitä elämässäni on tapahtunut, suruista ja iloista ja ennen kaikkea Jumalan johdatuksesta ja toivosta. Arin kuoleman jälkeen menin naimisiin 7 vuotta sitten Sepon kanssa, joka oli rukoillut vaimoa rippikoulusta asti, mutta vasta 59 vuotiaana – olemme ihan saman ikäisiä - tutustuimme kristillisen nettipalstan kautta ja kolmen kuukauden kuluttua olimme naimisissa. Olen saanut Elämän Jälkiruuan, joka maistuu turvalliselle ja hyvälle. Minusta pidetään huolta!
Lähetystyö on joidenkin ihmisten erityinen kutsumus. Minun kutsumuksistani yksi on lähetystyö kotisivuillani, jos niin voi sanoa. Rukoilemme joka ilta klo 21-21.15 kaikkien sivuilla käyvien ja käyneiden ihmisten puolesta sekä minä mieheni kanssa, että yhdessä niiden kanssa, jotka Jumala on kutsunut rukoukseen. Jumala yksin tietää, ketkä ovat tuossa rukouksessa mukana! Lisäksi klo 17 rukoilemme ns. minuuttirukouksen koko maailman ihmisten puolesta. Samaan aikaan kristityt rukoilevat ympäri maailmaa. Kello muistuttaa meitä ensin klo 17 ja sitten 21 ettemme unohda mieheni kanssa rukoilla. Mieheni rukoilee eri maiden kriisipesäkkeiden ym. puolesta, minä rukoilen nimeltä tuttujen ja tuntemattomien ihmisten puolesta.
Jumala on uskollinen ja sen olen tullut kokemaan konkreettisesti pitkin elämääni. Kerron pari tapausta. Kun 15 vuotta sitten, en muista milloin, mieheni oli jälleen kerran keskussairaalassa hyvin huonona ja itkien lähdin kotiin sieltä. Kun avasin sairaalan ulko-ovea, kuulin selvästi äänen sanovan minulle: Älä itke, sinun työstäsi on tuleva palkka! Sain paljon lohtua tuosta sanasta.
Sen jälkeen, kun Ari oli kuollut, pian 10 vuotta sitten, näin unen. Olen tästäkin kertonut kotisivullani – sehän on minun terapiapaikkani, jossa en kaunistele elämää, vaan pyrin kertomaan sekä onnistumisista että epäonnistumisistani, joita riittää kumpiakin.
Unessa ajoin autoa, ja oli ihan pimeää:
”Metsänraja erottui juuri ja juuri taivaanrannassa. Autossa ei toiminut valot, en nähnyt mitään. Ajoin kuitenkin 80 km/h. Kun pysäytin auton, huomasin tulleeni talon eteen, tie oli noussut ylöspäin talon pihalle ajettaessa.
Katsoin taakseni tietä, mistä olin tullut. Tien molemmin puolin oli jotain suon tapaista, savikoloja tai muuta märkää ja epämääräistä ja ojat olivat tien molemmin puolin. Siitä olin kuitenkin ajanut näkemättä mitään ympärilleni ja kuitenkin tiellä pysyen.” -Lainaus kotisivultani
On siis monta tapaa tehdä lähetystyötä, Jumala osaa johdattaa jokaista sen mukaan, mikä kenenkin tilanne on. Jos et ole vielä löytänyt omaa paikkaasi, rukoillen se löytyy. Vaikka se olisi kuinka pieni tehtävä, mutta olet siinä uskollinen, niin Jumala siunaa työsi.
Jätä työsi Herran haltuun, niin sinun hankkeesi menestyvät. -Snl 16. luvusta