Kategoriat: Ajankohtaista

Viime aikoina

olen nukkunut paremmin kuin pitkään aikaan. Vaihtelun vuoksi on kuitenkin erilaisia öitä. Eilisiltana piti odotella unta jonkin aikaa ja heräsin neljän maissa enkä ole enää nukkunut. Usein myös lauantai-iltana en tahdo saada unta. Pyhäaamuna menemme näet aina messuun, jos olemme terveinä ja minulla on noin joka toinen kerta soittovuoro. En sitä enää jännitä, mutta vastuu on se, joka vie voimia. Kun tietää, että on oltava paikalla. Menneenä viikonlopun yönä valvoin lähes kahteen, mikään unipilleri ei saanut minua nukahtamaan ja heräsin viiden jälkeen, kun kännykkä oli jäänyt päälle ja se soi.
Minähän sain
neurologilta pyytäessäni reseptin verenpainelääkkeeseen. Siitä mainitsin jokin viikko sitten. Muutama ystäväni on päässyt suorastaan eroon migreenistä verenpainelääkkeen avulla. Verenpainetta minulla ei ole, mutta migreeniä on vahvasta estolääkkeestä huolimatta. Verenpainelääke saattaa toimia estolääkkeenä ja sitä nyt testailen. Olen kirjannut tarkasti ylös, että saan selville, onko tästä minulle hyötyä. Sellainen muutos on tapahtunut, että nukun tosiaan pitempiä öitä. Myös migreeni on vähentynyt ja kaiken kaikkiaan se ei ole niin lamauttava kuin aiemmin. Aika sekaisin pääni kuitenkin on noina tunteina. Mutta miten onnellinen olenkaan aina, kun herään pää selkeänä ja kivuttomana.
Olen kuunnellut

useita saarnoja viime aikoina ja toinen toistaan puhuttelevampia raamatun selityksiä on tullut vastaan. Viime sunnuntaina Kalle Väätäisen saarna on hyvin erityinen. Olen lähettänyt sen useille tutuille, sillä sitä ei itkemättä kuuntele eikä se voi olla koskettamatta. Kalle kertoo, miksi hänestä tuli pappi ja mitä se usko on. Jospa kuuntelisit sen, sitä toivon! Kun menet www.lhpk.fi sivustolle, valitset sieltä Opetukset ja sieltä taas Saarnat ja kelaat alaspäin kunnes löydät. Tai sitten etsit nimellä. Toinen, mitä kuuntelen aina, on Markus Pöyryn opetukset joka toinen keskiviikko. Hän on aloittanut Raamatun alusta lähtien selittämään, joskus vain pari jaetta tunnissa. Joka kerta opetus on vedetty tähän päivään; mitä se tarkoittaa tämän päivän kristitylle ja missä ajassa me elämme.
Se, mitä me kuuntelemme
tai luemme, täyttää meidän mielemme. On hyvä lukea joka päivä edes vähän Raamattua tai kuunnella opetuksia tai saarnoja, niin että mielemme suuntautuu
...siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa. -Kol 3
Se, että on joskus tullut uskoon, ei tarkoita, että uskossa pysyy, jos ei valvo tilaansa. Pyhä Henki kyllä kutsuu ja vetää, mutta ei pakota ketään. On vain päivän ikäisiä kristittyjä, on joku sanonut. Joka päivä saamme pyytää, jos ei muuta, niin sitä, että Herra, armahda minua syntistä!
Herra, jo aamulla kuulet ääneni, aamun hetkellä tuon sinulle pyyntöni ja odotan vastaustasi. Ps 5:3
Meillä on eräs paha vastustaja

niin lähellä meitä, että meidän on syytä se tunnistaa. Se on meidän oma vanha ihmisemme, se, joka ei voi pelastua, koska se on synnin vallassa. Liha ei pyhity, sanotaan Raamatussa. Se tarkoittaa, että tämä meidän perisynnin alainen lihamme ei voi muuttua muuksi kuin mitä se on. Se vetää ja houkuttelee meitä, vaikka turvaudumme Jumalaan ja luotamme häneen. Se kuiskii ja sanoo, että voit ihan hyvin tehdä, mitä mieleesi vain sattuu tulemaan, se ei haittaa. Uusi luontomme ja tämä vanha taistelevat keskenään, ja se kumpaa me ruokimme, pääsee voitolle.
Jokainen kristittykin voi langeta
vaikka kuinka pahasti. Jopa niin, että lopulta elämä on niin solmussa, ettei sitä voi korjata. Kalle Väätäisen saarna sanoo tuohon lohduttavan sanan. Silloinkin Jumalan armo on niin suuri, että Kristus ottaa vastaan, antaa anteeksi ja vie taivaaseen.
Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi, ja heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen. -1. Piet 5. luku
Voisin jatkaa aiheesta,
mutta en nyt jatka, koska en jaksa ja alkaa tulla nälkä. Keitin puuron tunti sitten ja se on hautunut sammutetulla levyllä tunnin verran patalaput kannen päällä. Kahvia en ole vielä keittänyt, harvinaista kyllä. Ei ole nyt tehnyt mieli sitä eikä pääkään ole kipeä, että sen takia joisin.
Maanantaina kävelimme
Sepon kanssa avannolle, minä uin, Seppo oli uintivahti. Pari mukavaa rouvaa oli uimassa myös. Tiistaina eli eilen siis, olin uimahallissa Lenen kanssa. Vesijumppa hoitui mukavasti, kun oli juttuseuraa samalla. Saunassakin viivyimme hyvän tovin ja lähdettyämme kävimme kahvilla Lenen lähikahvilassa. -Illalla minulle iski julmettu kutina ensin reisiin, sitten selkään ja välillä käsivarsiin. Klooristako se tuli? Rasvasin kutisevia paikkoja, kutina oli enemmän kuin vähäistä.
Eilen myös hoidin seurakuntamme naistenilta-asioita ja sainkin järjestymään meille kokoontumispaikan kaupungin kirjastosta jatkossa! Jospa sinne löytäisit tiesi mahdollisesti sinäkin, hyvä lukijani, joka asut lähitienoolla! Ilta on ma 9.2.
Tänään on tulossa

pari velikultaa meille pariksi tunniksi, siis Levitius 3v ja Pedro 5v. Aika vilahtaa nopeasti heidän seurassaan. Illalla seurakunnassa on raamattupiiri, menemme sinne, jos jaksamme. Avannollakin tekisi mieleni käydä, mutta pitäisi kyllä vähän nukkua päiväuniakin jossakin välissä. Syytä olisi. Huomaan, että alan möhliä yhä enemmän.
Näillä näkymin
voimme viettää kylpyhuoneen harjakaiset huomenna! Nyt on kaakelit seinissä ja lattiassa, vielä tänään on laattojen pesua ja huomenna saumojen täyttöä. Sähkö- ja putkimies lienevät tulossa viimeistään viikonvaihteen jälkeen. Homma on kyllä kestänytkin niin, että alan olla aika uuvuksissa tavarapaljouden keskellä. Yhä enemmän joutuu tavaroita hukkaankin. Tällä hetkellä jalkarasva hävinnyt sekä uskollinen avantomuovikassi, jossa lukee jotain Sievin K-market tai muuta sellaista. Ostin muovikassin viime kesänä ja se on uskollisesti palvellut siitä asti, ja nyt se on joutunut hukkaan, kun kuivatin uikkareita eri paikassa kuin aiemmin.
Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien
uuvuttamat. Minä annan teille levon. Matt 11:28
Kiitetään Jumalaa ja kannetaan kaikki rakkaamme hänelle. Ja pyydän, että rukoilkaa
minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta. -Ef 6. luvusta
Ottakaamme tuo Efesolaiskirjeen 6. luku, sota-asu, rukoukseemme tuona päivänä. Ja kiittäkäämme kaikesta, mitä hyvä Jumalamme on meille antanut.
Sinua siunaten, rakas lukijani!