10.01.2026 - Huomenta lauantaina!

Keittiön pöydän ääressä

on mukava paikka kirjoittaa. Kynttelikkö valaisee vielä ikkunalla, Nuutin päivä on ensi viikolla. Ikkunan takana puut ovat lumisia tai kuuraisia vähintään. Maa on valkoinen, pakkasta on reilut 10 astetta. 

Tällä hetkellä

oloni on jossain määrin utuinen, sillä kolmelta alkoi migreeni, mutta nukuin kyllä senkin jälkeen. Aloitin toisenkin estolääkkeen kolme yötä sitten ja eilen jo toivoin, että tilanne muuttuisi. Eilen aamulla nimittäin pääni oli täysin tikuton ja yö meni kuin hurmiossa, kun heräilystä huolimatta pää oli selkeä. Viime yö sitten oli toisenlainen. 

Usein migreenini on

sen verran lievä, vaikkakin ärsyttävä, että voin lukea ja toimia siitä huolimatta. Pääni vain ei ole selkeä - en osaa paremmin ilmaista. Harvemmin onneksi on niin, että lukemisesta päänsärky ja huono olo lisääntyy, mutta tänään se oli, kunnes join vielä pari kuppia kahvia sen lisäksi, että olin ottanut kofeiinitabletin yöllä.

Päivästä lienee tulossa 

kuitenkin aivan mukava. Luimme aamulla Raamatun tekstit, Psalmin 10 sekä kolme lukua Roomalaiskirjeestä. Seppo luki meille Petri Hiltusen mielenkiintoista kirjaa Israelin paikannimistä sekä niiden merkityksestä. Minä luin Vähäsarjan hartauskirjasta päivän sanan. Rukoilimme ajankohtaisten ja jatkuvien rukousaiheiden puolesta. Aiheita olisi loputtomasti.

Toissapäivän ilonaiheitani

oli kävelylenkki kaupungille ja tapaaminen ystävän kanssa aamupäiväkahvilla kuppilassa. Ostimme edellispäivän sämpylän yhteiseksi ja söimme sen kahvin kanssa. Siunasimme kahvimme ja keskustelumme. Se oli tähtihetki, ystävät ovat kultaa.

Kävin ostamassa vetoketjun olkalaukkuani varten. Hautajaisiin mennessäni havaitsin, ettei minulla ole minkäänlaista mustaa laukkua kännykkää ja nenäliinaa ja kukkaroa varten. Nyt on. Olkaremmi löytyi jemmasta.

Ahaa, Seppo tuli kaupasta

ja toi minulle kahvijäätelön. Pidän kohta jäätelöpaussin, Seppo lähtee vielä ulos. Päivemmällä tarkoituksemme on lähteä kävellen kaupungille, hakea Sepon tallista autoon talvista lasinpesunestettä. (Huom! Seppo oli käynyt ostamassa, joten lenkki suuntautunee muualle!)

Eilenhän jouduimme hakemaan autoon uuden akun. Lähdimme muka kaupungille, mutta auto ei käynnistynyt. Aioimme mennä syömään jonnekin. Ehdotin, että tullaan kokeilemaan auton käynnistystä sen jälkeen, kun käydään lähisyömälässä nappaamassa jotain. Niin teimme, ja rukoukseen vastattiin: auto käynnistyi aika helposti. Akku vaihdettiin ja kipaisimme vielä muutamassa kaupassa ja löysin jotain OJL-paketteihin kevään pakkaamiseen. Ruokaakin ostimme. Sitten väsyneenä kotiin lepäämään ja lukemaan.

Kävin viimeksi avannossa

joulukuun 1. päivänä. Sen jälkeen sairastuin flunssaan, joka kesti kuukauden. Vielä en ole käynyt avannolla ja menen vasta, kun huvittaa. Ensiksi haluan vähän lisätä kävelyä, sillä sekin on jäänyt jalkoihin, jos niin voi sanoa. Vai jaloittako se on jäänyt! Uimahalliin menemme Outsin kanssa ensi viikolla, jos hyvin käy. Herkkujakin on tullut nautituksi liian kanssa, mutta arkiviikot alkavat ja sen myötä kurinpalautus.

Käsityöt ovat minulle

valtava henkireikä. Norsuja olen virkannut taas paljon, yritän saada lankoja vähenemään - virkkaan ohuita lankoja kaksinkertaisina. Monet jäävät muuten käyttämättä. Yksi nukke valmistui juuri. Teen sille vaatteet ehkä ompelemalla tällä kertaa. Tai sitten kudon, saa nähdä. Kaikenlaisia kankaita ja lankoja löytyy kyllä. Enimmäkseen olen saanut niitä milloin mistäkin tai ostanut kirpputorilta, joitakin kaupastakin taannoin.

Itselleni tahtoisin tehdä eräänlaisen pitsipuseron, johon tulee lyhyet hihat, puserosta lyhyt ja leveä eli käyttäisin sitä toisen paidan päällä. Kangas on odottanut kauan, mutta en ole rohjennut ryhtyä projektiin, kun epäilen, että pilaan paidan. Olen niin äkkinäinen.

Yritän lietsoa

itseäni raivausvimmaan. Toivon sen olevan kiihkeimmillään sitten, kun kylppäriremontti joskus valmistuu. Tavaraa on ihan liikaa. Tunteilut pitää rajoittaa niin ettemme säilytä sellaista, mitä emme tarvitse. Sellaiselle ei ole tilaa. Nyt työhuone on tupaten täynnä, mutta kyllä sinne vielä mahtuu. Ei ole yhtä täynnä kuin entisen poikamiehen koti, jossa oli totisesti tavaraa, mutta joka tuoreen vaimon avulla raivattiin. Tosin sitäkin tavaraa riittää pitkäksi aikaa läpikäytäväksi Sepon tallilla. Ei meiltä puuha lopu, mikä on hyvä niin kauan kuin voimia riittää.

Tutkiskelen tämän tästä

seuraamalla ympäristöä, miten moni luulee voivansa eläkkeellä sitten tehdä sitä ja tätä. Itse huomaan, että yllättäen itsensä huoltamiseen menee niin paljon aikaa ja voimia, että kovin paljon ei enää jaksakaan raivailla paikkoja. Jälkipolvet sitten tilaavat lavan ja kippaavat vanhusten tavarat roskiin, kun ei heillä ole tarvetta vanhalle tavaralle eikä aikaa penkoa toisten varastoja. Heidän oma kotinsakin pursuaa kaikenlaista.

Niinpä raivausta olisi tehtävä vähitellen koko ajan. Siihen haastan sinua, rakas lukijani, sekä itseäni. Toisaalta: liekö hirveästi väliä, vaikka kaikki kipataankin kaatopaikalle meidän jälkeemme? Emmehän me mitään voi mukaamme ottaa. Ja jos rakastamme asua kaiken sen keskellä, missä asummekin, niin toivon mukaan olemme onnellisia. Kuitenkin luulen, että vähän helpottaisi, jos tilaa olisi enemmän, tavaraa vähemmän. Ja jos luovumme jostain, muistammeko sitä enää hetken päästä? Ehkä jälkipolvi olisi iloinen, jos raivattavaa on vähemmän.

Kerron tämän senkin takia,

että olisi kiva myöhemmin kertoa, että onnistuin raivaamaan tilaa! Siis vähän haastetta minulle toteuttaa aikomukseni. Nyt keittiössä on muutama ylimääräinen laatikko vessasta, olohuoneessa on kenkäteline sekä minun laukku- ynnä muun sekalaisen tavaran teline. Makuuhuoneessa on vähintään pyykkikone ylimääräisenä. Poikkeustila alkaa väsyttää.

Minua puhutteli kovasti

kuuntelemani saarna. Se oli muistaakseni Pöyryn 4.1. pitämä saarna, mutta en ole aivan varma päivästä. Hän sanoi siinä, että jos uhraat, siis annat kolehtia seurakunnalle sen verran, ettei se tunnu missään, et ole uhrannut ollenkaan. Nimittäin uhraamisen luonne on sellainen, että se tuntuu jossakin. Samoin on palvelutyön laita, tai lähimmäisen auttamisen. Jos tuo kaikki on pelkästään hauskaa, se ei siis ole uhraamista vielä ollenkaan. Ehkä vedotaan siihen, että iloista antajaa Jumala rakastaa. Jos siis jokin antaminen ei tuota iloa, sitä pitää välttää. Jos en voi antaa iloiten, en anna ollenkaan. 

Jumalan Poika uhrasi itsensä kokonaan, antoi henkensä ja vuodatti verensä. Se oli täydellinen uhri ja sen Jeesus antoi sinun ja minun puolesta. Niin täydellinen, että me syntiset saamme vahvistusta heikolle uskollemme joka sunnuntai, kun käymme Herran pöytään ja saamme kuulla ehtoollisessa sanat: sinun puolestasi annettu ja vuodatettu. Emmekö me siis pyytäisi samaa asennetta itsellemme, kun meidät on pelastettu synnin ja paholaisen vallasta jo kasteessa, ja ehtoollisessa saamme siihen vahvistusta niin usein kuin ehtoolliseen osallistumme?

Haastan itseäni sekä sinua, hyvä lukijani, kymmenysten antamiseen täysimääräisenä! Seuraan monien lähettien elämää, ja heidän kannatuksensa on monen kohdalla liian alhainen. Jos Herra lähettää työhön, hän myös pitää huolen. Jos me lähetämme lähetin, meidän tehtävämme on huolehtia hänen kannatuksestaan omalta osaltamme. Niin emme ilmeisesti tee, jos työntekijä ei saa palkkaansa, joka hänelle kuuluu.

Rukoillaan meille uskoville herätystä tässäkin asiassa. Sanotaanhan, että herätyksen tulee alkaa Herran huoneesta. Kun me heräämme, voivat muutkin herätä, näin ymmärtäisin. Raamattu sanoo asiasta näin:

Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti. -Mal 3.luvusta

Seppo palasi lenkiltä,

kohta lämmitämme parin päivän takaista keittoa, jossa on todella potkua, niin kuin sanotaan vahvasti maustetusta ruuasta nykyään. Samalla pidämme lepohetken ja sen jälkeen ehkä kofeiinitonta kahvia sängyssä nautiskellen ja kirjaa lukien. Ja sitten kampeamme itsemme ulos ja lenkille - se on suunnitelma, mutta katsotaan, miten käy!

Sunnuntaina, siis huomenna,

kuitenkin menemme, jos Herra suo ja me elämme, piispan messuun. Piispamme Juhana Pohjola pitää saarnan klo10 alkavassa luterilaisessa messussamme Laivakatu 7 (Vapaakirkon tila, jota seurakuntamme vuokraa) ja kahvin yhteydessä keskustelemme yhdessä kaikki. Tervetuloa, vaasalaiset ym.!

Tarkoitukseni on leipoa sämpylöitä ja viedä niitä huomiseen kahvipöytään! Kunpa onnistuisivat hyvin!

Siunattuja päiviä sinulle, rakas lukijani!