Kategoriat: Ajankohtaista

IMG_20260101_134348120_HDR.jpgMaanantaiaamun tervehdys

Vaasasta keittiömme pöydän äärestä. Kynttelikkö on sammutettu päiväksi ikkunalaudalla, sillä ulkona paistaa aurinko! Pakkasta on enää kuutisen astetta, kun sitä on ollut tässä rannikolla 14-16 astetta viime päivinä. Sää on aina eri lailla kirkasta tammikuussa kuin se on loppuvuonna auringon paistaessa. Itse asiassa nyt tuntuu, että miten syksy vilahti noin nopeasti? Tuskin muistan koko syksyä...

Uutta vuotta vietimmeIMG_20260101_133342544_HDR.jpg

aattoiltana kuuden maissa ystäväpariskunnan kanssa. Itselläni oli hautajaispäivä takana, heillä hautajaismatka edessä seuraavana aamuna. Olimme kaikki aika väsyneitä. Rukoilimme yhdessä. Ystävät ovat ilo ja siunaus ja suuri kiitoksen aihe.

Uudenvuoden aattona pidimme myös rukouspäivää. Ehdotin jossain vaiheessa sellaista ensi kertaa Ajankohtaisessa, oliko viime vuonna? En muista. Sen jälkeen aina silloin tällöin olen ehdottanut ja jakanut päivän rukousaiheet myös joissakin medioissa. Teissä lukijoissani on puoli tusinaa sellaista, jotka olette kertoneet olevanne mukana rukouspäivässä ja sen takia olen ehdottanut niitä silloin, tällöin. En tiedä, kuinka moni muukin on mukana eikä minun siitä tarvitse lukua pitääkään. Mutta olen iloinen ja kerran taivaassa pyydän raporttia kyseisten päivien osanottajista, mikäli asia tuntuu tärkeältä, mutta luultavasti siellä ollessa vain iloitaan yhdessä, niin uskoisin.

IMG_20260104_134406107_HDR~2.jpgHautajaispäiväIMG_20260104_120256248_HDR.jpg

oli ihmeellinen. Aamulla satoi ankarasti lunta, mutta kappelissa istuessamme alttariseinänä oli lasi-ikkuna ulos puistoon ja sade oli loppunut. Sitten alkoi leijailla lunta hiljaa, hiljaa. Ja aurinko alkoi paistaa! Ystävän kanssa laskimme yhteisen kukkalaitteen ja hän luki oman muistolauseensa, minä lauloin omani:

MInä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit eivät henkivallat, ei mikään nykyinen, eikä mikään tuleva, eivät voimat, ei korkeus, ei syvyys eikä mikään muu luotu, voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. - Room 8. luvun loppu

Muistotilaisuudessa luin muistopuheeni ja hyvä, että olin kirjoittanut sen, vaikka en sitten suoraan lukenutkaan. Ei tullut jaariteltua ja tuli sanotuksi se, mikä oli tarpeellista mielestäni. Se ainakin, että Jumala näkee sydämeen, me ihmiset näemme ulkokuoren.

Paljon olen

pitänyt kännykkää äänettömällä, että olen saanut levätä. Joulunaika on ollut levoksi ja joulu tosiaan tuli ihan helposti, vaikka eteisen lattia oli ja on pahveilla peitetty. Työ on edistynyt joulun jälkeen vähän kerrallaan ja tänä vuonna se näillä näkymin valmistuu... kärsivällisyyttä on koeteltu etenkin sen takia, että meillä on vain 18 astetta lämmintä sisällä. Tietysti johtuu osittain tuuletuksesta remontin takia, mutta kuulin huoltomieheltä, että heilläkin kaupunkikodissa on tavallisen 22 asteen sijaan 18 astetta. Onko joku isompi systeemi hajonnut jossain? Olemme sivutuotteena olleet paljon enemmän naapurien kanssa tekemisissä, kun juoksemme alakerrassa vessassa monta kertaa päivässä ja monesti on muitakin liikkeellä. Ei huono asia ollenkaan kumpikaan asia.

ajankohtaista20061216.jpg
Kuva 20 vuotta sitten joulun aikana

Liikunta on jäänyt

IMG_20260101_180552610_HDR.jpg
Lisää nukkeja

heikolle. Olemme kuitenkin pyrkineet ulos viime päivinä. Tai no, pyrkineet ja pyrkineet. Pakottaneet itsemme ulos, ja saman tien todenneet, että onpa ihana ilma, onpa kiva olla ulkona! Mutta se muutosvastarinta könytä ulos lämpimästä (hah!) tuvasta ja pukea itsensä, on melkoinen. Mutta sinnikkäästi pyrimme ulos kuitenkin.

Tänään on käytävä taas kirjastosta, tilaamani kirja on saapunut. Onneksi on kirjat, niistä saa paljon iloa ja ajatuksia. Iltapäivällä on remppamies tulossa johonkin aikaan ja aiomme käydä alennusmyyntijahdissa, jos ehdimme. Minulle se on samaa kuin OJL eli joulunlapsipaketteihin täydennystä! Viime viikolla iskimme kultasuoneen jahtimatkallamme, ja pelkään, että kaikki hyvät paidat ja värikynät ja kumit ja terottimet on myyty alennuksella muille. No, kunhan kuvittelen.

IMG_20260103_125354608_HDR.jpgLapsenlapsia on ollut

jonkin verran hoidossa, mikä on aina ilo ja kiitosaihe. Myös etelän pojan perhe oli meillä lauantaina, ja sain laittaa heille ruokaa ja tietysti leivoin, se on minulle sitä rakkauden osoitusta.

Täytin voileipäkakun lapsenlapsen synttäreille. En muista, milloin olen viimeksi tehnyt  ja jännitti, mutta hyvää tuli. Tein samalla kolme, kun kerran pääsin. Toisen söimme eilen melkein kokonaan kahdestaan, kolmas on vielä päällystämättä.

Ja synttäreilläkin

IMG_20260104_144557439_HDR.jpg
Kaikki 11 rappusilla - ainakin pari sekuntia!

siis olimme. Lapsenlapset olivat kaikki paikalla, ryhmäkuva otettiin tällä kertaa portaissa. Itse kuvasin portaiden alla. Yksi vastarannan kiiski oli tälläkin kertaa, jonka kuvaan saaminen oli haasteellista, mutta aina on joku siinä iässä, se on normaalia.

Olen sydämestäni iloinen, että 11-vuotias oli vielä halunnut lahjaksi nuken. Tyttöporukka naapurustossa on leikkiväistä sorttia ja se mistä olen tosi kiitollinen on se, että he tosiaan leikkivät eivätkä kännykät ole heille ykkösjuttu.

IMG_20260104_134558218_HDR~2.jpgIllan huilasimme, ensin kävimme kävelyllä

Oli harvinaista, että emme olleet eilen messussa, mutta laskin niin, että migreeni on varma, jos en jostakin vähennä ja tällä kertaa ikäväkseni oli jätettävä messu väliin. Yleensä olemme siellä aina. - Lähdimme synttäreiltä ensimmäisenä, kun väsytti niin, mutta ehkä väsymyksestä johtuen en saanut unta kuitenkaan ennen kuin kahden jälkeen. Mutta ei tullut migreeniä, mistä olen kiitollinen.

Ja neurologille sain lähetetyksi raportin terveydestäni ja toivon saavani uuden lääkemääräyksen migreeniin. Onhan elämänlaatuni parantunut paljon siitä, kun migreeni oli jokapäiväistä! Usein sitä on nytkin, mutta sen laatu on muuttunut niin, että pystyn suunnittelemaan elämää, esimerkiksi varaamaaan junalipun etukäteen ja tähän asti olen pystynyt myös matkustamaan suunnitellusti. 

Eilen kuuntelimme

WP_20160107_11_54_02_Pro.jpg
Kuva 10 vuotta sitten!

Markus Pöyryn opetuksen 2. Mooseksen kirjasta. lhpk.fi/saarnat löytyy linkki opetuksiin, sieltä Markuksen nimeen ja raamattuopetuksiin, jotka hän on aloittanut Raamatun alusta. 3.12. oli viimeisin opetus, suosittelen kuuntelemaan niitä! Hän selittää jakeita alkukielestä kääntäen ja soveltaa tekstiä erinomaisesti tähän päivään. Jokainen Lähetyshiippakunnan saarnakin on raamattuopetusta, kuuntelipa kenen tahansa opetusta. Itselle helposti valikoituu tietyt henkilöt, mutta pitäisi laajentaa skaalaa. 

Toivotan sinulle Herramme siunaamaa päivää ja huomista loppiaista! Erään lapsemme kastepäivä on huomenna, samoin ensimmäiseksi naimisiin menneen lapsemme 19. hääpäivä on huomenna. Silloin oli vähän lunta ja pakkasta hiukan. Onpa siitäkin aikaa!

Muistolauseeksi meille tälle vuodelle:

Sinuun luottavat ne, jotka sinun nimesi tuntevat,
sillä sinä et hylkää niitä, jotka etsivät sinua, Herra. -Ps 9:11